Alternate Text Alternate Text

Joannan kaupunkipuutarha

Joanna on kaupunkiviljelyn guru, joka on kirjoittanut suositun oppaan ”Just Plant It: How to Start Growing Your Own Vegetables”. Hän tekee miehensä Darekin kanssa podcastia, jossa pariskunta jakaa kaupunkiviljelyyn liittyvää osaamistaan niin aloittelijoille kuin konkareillekin. Tänä vuonna Joanna päätti asentaa pieneen kasvatushuoneeseensa ilmavan Elfa-järjestelmän, johon mahtuisivat kaikki esikasvatettavat taimet.

Aluksi Joanna kylvää siemenet – yleensä kevättalvella, kun ulkona on vielä kylmä. Pienet taimet pidetään sisällä, kunnes sää alkaa lämmetä keväällä. Sen jälkeen huoneesta vapautuu tilaa, joka täytetään kukkaruukuilla ja pienoiskasvihuoneilla.

Joanna on varannut kokonaisen huoneen taimien keväistä esikasvatusta varten. Pieni huone on pidettävä järjestyksessä, jotta taimien kasvatus ja kouliminen sujuisi jouhevasti eikä irtomultaa olisi joka paikassa.

Alternate Text Alternate Text

Päivänvalo on välttämätöntä taimille. Huoneeseen saadaan valoa lasioven läpi ja kattoikkunasta, joka on hyllyratkaisua vastapäätä. Joanna on koonnut käytännöllisen säilytysratkaisun erikokoisista lankahyllyistä ja lankakoreista. Ratkaisu on kiinnitetty seinään, joten huone ei tunnu täyteen ahdetulta.

Napsautettavan järjestelmän ansiosta hyllyjä on helppo muunnella kasvavien taimien korkeuden mukaan. 

Alternate Text Alternate Text

Joanna asensi työtilaansa seinään kiinnitettävän platinanvärisen Elfa-säilytysratkaisun. Lankahyllyjen ja UV-kasvivalaisimen ansiosta myös alimmilla hyllyillä olevat taimet saavat valoa, joka on kasvun edellytys. Lankahyllyjen läpi valo ja ilma pääsevät virtaamaan vapaasti. Päivänvalo on välttämätöntä kasvatushuoneessa, ja Joannan rakentama ratkaisu takaa kasvaville taimille valoisan ja ilmavan ympäristön.

Kun taimet on aika siirtää ulos, erikokoiset lankahyllyt on helppo järjestellä uudelleen seuraavaa projektia varten.

Alternate Text Alternate Text

Kun Joanna pyysi meiltä apua huoneen suunnitteluun ja ehdotusta säilytysratkaisuksi, emme osanneet kuvitellakaan, miten suuri ilo olisi nähdä taimien kukoistus. Koko Elfa-järjestelmä verhoutuu hitaasti mutta varmasti vihreään!

Alternate Text Alternate Text

Hyllyratkaisun alaosaan asennettiin ulosvedettävät verkkokorit, joissa Joanna voi säilyttää siemeniä ja tarvikkeita. Nyt kaikilla Joannan taimilla ja kasvatustarvikkeilla on paikkansa kasvatushuoneessa.

Alternate Text Alternate Text

Lisäksi Joanna on asentanut riippukiskoihin verkkokoreja siemenpussien säilytystä varten. Korien ilmava rakenne ehkäisee siementen kostumista.

Joanna on käyttänyt seuraavia tuotteita:

Oven viereen seinälle on kiinnitetty säilytystaulu erilaisine lisävarusteineen. Erikokoisiin koukkuihin ja työkalupidikkeisiin saa kätevästi ripustettua työkaluja, ja läpinäkyvissä laatikoissa siemenpussit pysyvät selkeässä järjestyksessä. Taittuvaa hyllyä voidaan käyttää tarvittaessa työtasona.

Joanna on käyttänyt seuraavia tuotteita:

Joanna on kirjoittanut suositun oppaan ”Just Plant It: How to Start Growing Your Own Vegetables”. Hän esittelee Instagram-tilillään, miten vaivattomasti vihannesten kasvatus onnistuu kaupunkikodissakin, ja hänen seuraajistaan on muodostunut aktiivinen viljelyharrastajien yhteisö.

Löydät Joannan Instagramista nimellä @poprostuposadź

Använd vårt planeringsverktyg

Planera din förvaring med vårt drag and drop verktyg

Börja planera

Autotallin säilytys paljon tekevälle

Tom Nylund suunnitteli aktiivielämään täydellisesti sopivan autotallin, jossa on tilaa työskentelylle ja suurille esineille.

Kurkista Tomin autotalliin

"Nyt autotalli on tila, jossa viihdymme"

Muodonmuutos metallimusiikin tähtien Floor ja Hannes Van Dahlin autotallissa

Katso muutos